Tai Suvivirren.
Poistavat kouluista.
Suren ihan hirveästi, vaikka sen ymmärränkin. Onhan siihen perusteluita.
Suren, koska ei ole mitään ihanampaa kuin hiukan epävireinen peruskoulupiano, ja se koulun ope, joka parhaiten pianosta osaa ne tutut soinnut takoa.
Suren tutun yhteisöllisyyden katoamista, kuumaa ja hikistä jumppasalia, jonka pimeydessä odotetaan masu jännityksestä kippurassa todistusta ja lomaa.
Suren jos vievät Enkelitaivaani ja seimeni.
Vaikka voinhan minä mennä sen kirkkoonkin laulamaan.
Ja menenkin.
Laulan kovalla äänellä, harjaantumattomasti ja yhtä epävireisesti kuin peruskoulupiano. Ulkomuistista, kaikki kymmenen säkeistöä.
Voin luopua pääsiäisvapaistani ja jouluvapaistani, loppiaisestani ja helatorstaistani: kyllä minä pyhän tavoitan kotonani ja kirkon penkissä.
Pyhän äärelle pääsen työpäivän jälkeenkin.
Tavoitan minä iloni: tavoitan joulun juhlan ja pääsiäisen riemun, enkä jopa syvemmin jos siitä pyhästä tulee osa minun arkeani.
Mutta silti suren jos Enkelitaivaani minulta vievät.
**
kirjoitettu moneen kertaan, mm. 2014
