Kerjäläinen pysähtyi eteeni pientä kuppiaan heristellen.
Pudistelin päätäni, minulla ei ole mitään annettavaa.
Hän kumartui kauppakassiini tonkimaan ostoksiani: "bread-bread! for my baby, please"
Ristiriitaisin tuntein kaivoin ostoskassistani paketin paahtoleipää, ylimääräinen leipä se joka tapauksessa oli. Iltapalan herkutteluihin varattu.
Kohtaaminen jätti minut sekaviin tunnelmiin.
Haluaisin uskoa siihen, ettei Suomessa kenenkään ei tarvitsisi kerjätä hengissä pysyäkseen.
Haluaisin uskoa siihen, että kohdennetusti järjestelmien kautta annettu apu menee perille niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.
Haluaisin uskoa edes siihen, että leipää syö joku todesti nälkäinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun tervehdyksistä!